Kaikki Sofi Oksasesta

Sofi Oksanen on varmasti yksi Suomen tunnetuimpia goottimaailman edustajia, joka on samaan aikaan kansainvälisesti palkittu naiskirjailija. Sen lisäksi, että hänen romaaninsa Puhdistus on voittanut jopa neljä palkintoa, kuten Finlandia-palkinnon, on Oksanen myös näytelmäkirjailija. Monipuolinen ja välillä myös aktivistin roolissa oleva Sofi Oksanen kuuluu suomalaisten kirjailijoiden parhaimmistoon. Hänen mielipiteensä saattavat olla ajoittain rajujakin, mutta kuten kirjailijoille tyypillistä, osaa hän perustella omat mielipiteensä faktoilla, sekä oikeilla esimerkkitapauksella.Sofi Oksanen on sitonut vahvasti Suomen ja Viron kulttuureja. Hänen äitinsä, joka oli diplomi-insinööri, kasvatti hänet yksin Jyväskylässä, missä Sofi syntyi vuonna 1977. Sofi oli nuoresta pitäen jo suorittaja, sillä hän valmistui ylioppilaaksi sen jälkeen, kun hän kirjoitti neljä laudaturia kahden eximian lisäksi. Kirjallisuus ja draama kutsuivat nopeasti lukion jälkeen. Häneltä löytyy niin Helsingin yliopiston kirjallisuustieteiden, Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen ja Teatterikorkeakoulun dramaturgian opintoja. Kirjallisuus ja teatteri ovatkin olleet Sofin elämässä pitkään.

Sofi Oksasen uran alku

Tietämys Virosta ja sen kulttuurieroista Suomen kanssa olivat varmasti yksi Sofi Oksasen inspiraatioita, kun hän julkaisi vuonna 2003 ensimmäisen teoksensa nimeltään Stalinin lehmät. Kyseisessä romaanissa voi nähdä rajua kritiikkiä siitä, millaisessa asemassa virolaiset ovat olleet ja miten heitä on käsitelty Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa.Baby Jane oli Sofin toinen teos, joka siirtyi Virosta paniikkihäiriöön ja naisten välisten parisuhteiden väkivallan pariin. Romaani, joka ilmestyi vuonna 2005, poikkeaa muista Oksasen julkaisemista teoksista, sillä se sijoittuukin pääkaupunkiseudulle, tarkemmin Helsinkiin. Tästä teoksesta tehtiin myöhemmin elokuva, joka julkaistiin keväällä 2019.

Estonia & Finland

Näiden kahden kehutun romaanin jälkeen Sofi Oksasen taitoa päästiin näkemään Kansallisteatterissa vuonna 2007, kun näytelmä Puhdistus palasi jälleen Viron lähimenneisyyteen. Esitystä näytettiin kolmen kauden verran ja sitä kehuttiin laajasti. Inspiroituneena Oksanen julkaisikin vuonna 2008 romaanin, joka kantoi samaa nimeä – Puhdistus. Suomessa vuoden 2008 myydyin kaunokirja käsittelee aikaisempien teosten tavoin hyvinkin raskaita ja vaikeita teemoja, jotka tulevat lähelle lukijaa. Viro ja Suomi kudotaan yhteen vaikealla tavalla.Näillä teoksilla Sofi Oksanen oli päässyt lähelle suomalaisten sydäntä ja onkin selvää, miksi niitä on käännetty usealle kielelle. Sofi Oksasen teoksia ei siis pelkästään myydä Suomessa, vaan niitä arvostetaan ulkomaillakin. Yksi palkinnoista, jonka Puhdistus sai, oli ranskalainen Prix Femina-palkinto.

Haasteista voittoon

Sofi Oksanen nousi monen viikon verran puhutuimmaksi aiheeksi, kun hän kritisoi voimakkaasti kustantajansa WSOY:n toimintaa vuonna 2009. Kyseessä oli hänen kirjoittama kolumni, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa. Siinä kritisoitiin muun muassa WSOY:n kohtelua työntekijöitään kohtaan. Keskustelu nousi kokonaan uudelle tasolle, kun WSOY ilmoitti, ettei Sofi Oksanen kuulu enää heidän kirjailijoihinsa. Vaikka syyn kerrottiin olevan molemminpuolinen luottamuksen menetys, spekuloivat monet todellisia syitä. Sofi Oksanen oli palkittu kirjailija, mutta WSOY ei tuntunut kestävän kritiikkiä.

Sofi Oksanen

Sofi Oksanen siirtyi Bonnier Booksin riveihin ja vuonna 2011 Oksanen päätti itsenäistyä kokonaan. Hänen perustamansa kustantamo, Silberfeldt Oy, on edelleen toiminnassa oleva yritys. Sen jälkeen Sofi Oksanen jatkoi menestysromaanien kirjoittamista muun toiminnan ohessa. Hänen teoksensa, Kun kyyhkyset katosivat, oli jälleen menestys. Vuonna 2012 se olikin kotimaisista kaunokirjoista myydyin yli 107 000 kappaleella. Kyseinen romaani noudattaa samankaltaista Viro-linjaa, kuin aikaisemmatkin Oksasen teokset. Sen jälkeen julkaistu romaani, Norma, pysyy Helsingissä.Tällä hetkellä Oksasen kirjoittamasta Normasta on lukuisia käännös- ja julkaisusopimuksia, jopa Yhdysvaltoihin asti. On odotettavissa, että kaikki 22 eri maan sopimukset tuovat vuonna 2015 julkaistun teoksen kansainvälisille markkinoille uudella tavalla. Onneksi me saamme Suomessa nauttia teoksia ensimmäisten joukossa.

Dostojevski näki ihmisissä pintaa syvemmälle

Venäläinen klassikkokirjailija Fjodor Dostojevski on tunnettu ympäri maailmaa ja hänellä on ollut merkittävä vaikutus romaanin traditioon. Useat hänen teoksistaan ilmestyivät aluksi jatkokertomuksina, jotka huipentuivat aina jakson loppuun. Samalla kirjaan syntyi valmiita lukuja. Dostojevski on käsitellyt teoksissaan ihmismielen eri puolia ja hänen taitonsa oli nähdä jokaisessa ihmisessä eri kerroksia, kukaan ei ollut mustavalkoinen. Erityisesti häntä viehättivät katumuksen ja kärsimyksen teemat, joita hän käsittelee syvällisesti Rikos ja rangaistus -kirjassaan.

(lisää…)

Väinö Linna tutki historiaa ja kirjallisuutta, ja hänestä tuli osa molempia

Akateemikko Väinö Linna oli Suomen sodanjälkeisen kirjallisuuden tunnetuin eepikko, jonka kaikki tietävät ja jonka teokset tunnetaan joka kodissa. Linnan ura oli maineikkaimmillaan 1970-luvulla, jolloin hänestä tuli todellinen kansalliskirjailija. Varsinaisen kirjailijantyönsä Linna lopetti jo ennen tätä ja hänen viimeinen teoksensa oli romaanitrilogia Täällä Pohjantähden alla. Hän sai trilogiastaan vuonna 1963 Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon. Linna kuoli 71-vuotiaana vuonna 1992, mutta oli jo ennen tätä sairastellut pitkään. 1980-luvun puolivälissä hän menetti puhekykynsä aivohalvauksen seurauksena ja muuttui ihmisten mielissä historialliseksi hahmoksi jo elinaikanaan. Linnan oli kirjailija osin ristiriitainenkin, sillä erityisesti hänen tuotantonsa alkuvaiheessa oli dostojevskiläisiä piirteitä. Linnaa onkin vaikea lokeroida yhteen tiettyyn muottiin.

Väinö Valtteri Linna syntyi Urjalassa 20. joulukuuta vuonna 1920. Hän oli työläisperheen poika ja hänen isänsä työskenteli teurastajana. Linna aloitti työnteon 15-vuotiaana maa- ja metsätyöläisenä. 18-vuotiaana hän pestautui Finlaysonin Tampereen tehtaille karstaajaksi. Kirjailijana Linna oli itseoppinut. Hän luki ahkerasti kirjallisuutta ja historiaa ja ponnisteli omin voimin ylöspäin kirjallisuuden kentällä. Uransa vapaana kirjailijana hän aloitti vasta vuonna 1954, mutta oli ehtinyt julkaista jo ennen tätä kaksi romaania, Päämääriä (1947) ja Musta rakkaus (1948).

Tuntematon sotilas nosti Linnan kirjailijoiden kärkijoukkoon

Todellinen läpimurto Linnan uralla oli kuitenkin sotaa tavallisen sotilaan näkökulmasta kuvaileva Tuntematon sotilas (1954), joka on edelleen neljänneksi myydyin suomalainen romaani kautta aikojen. Helsingin Sanomien kriitikko Toini Havu haukkui teoksen, mutta kansa ihastui. Teosta on myyty Suomessa noin miljoona kappaletta ja siitä on tehty myös kaksi kuuluisaa elokuvaa, teatteriesitys ja kuunnelma. Tuntematon sotilas on käännetty yli 20 kielelle, myös venäjäksi. Kirjallisuudentutkija Katarina Eskola korostaa Tuntemattoman sotilaan yhteiskunnallista merkitystä. Hänen mukaansa se on tehokkaasti tuonut yhteen eri sukupolvet ja yhteiskuntaluokat. Vuonna 1974 Väinö Linna puhui itse haastattelussa Tuntemattomasta sotilaasta. Yli neljäkymmentä vuotta sitten tehdyssä haastattelussa Linna kertoo, ettei ollut kirjan julkaisun aikaan täysin tyytyväinen teokseensa. Hän toteaa, ettei voisi muuttaa kirjan perusteita, sillä kyse oli Suomen sodasta ja hänen omasta kokemuksestaan siinä. Sen sijaan hän haluaisi puuttua muutamiin kirjallisiin heikkouksiin, joiden tiedosti jääneen sinne julkaisuvaiheessa. Kustantaja kuitenkin painosti, sillä kirja piti saada joulumarkkinoille ja syksy oli jo pitkällä. Linnan piti siis antaa kirja eteenpäin, vaikka koki vahvasti, että tietyt osat kirjan lopussa eivät olleet vielä valmiita.

Täällä Pohjantähden alla kertoo työläiselämästä

Tuntemattomasta sotilaasta saamillaan rahoilla Linna osti vaimoineen maatilan Hämeenkyröstä ja alkoi toimia osa-aikaisesti maanviljelijänä. Hän halusi eläytyä maaseutuympäristöön ennen kuin aloittaisi Täällä Pohjantähden alla -trilogian. Täällä Pohjantähden alla vahvisti viimeistään sen, että Linnalle kuului paikka johtavana suomalaisena eepikkona. Kirjallisuudentutkija Juhani Niemi kuvailee Linnan asettaneen kysymyksiä ja sitten vastanneen niihin. Kysymykset koskivat kansakunnan kohtaloa, sotaa ja rauhaa. Täällä Pohjantähden alla oli ensimmäinen teos, jossa kuvataan Suomen matkaa ristiriidoista yhdeksi kansakunnaksi. Vaikka Linnan ura romaanikirjailijana päättyi tämän teoksen jälkeen, hän jatkoi edelleen esseiden ja puheiden kirjoittamista. Hän julkaisi vielä kirjoituskokoelmat Oheisia (1967) ja Murroksia (1990).

Viimeiset vuodet

Linnan terveys alkoi heikentyä vuonna 1964 ja hän joutui myymään kotitilansa. Vuonna 1965 Linnalle myönnettiin kunniatohtorin arvonimi. Akateemikko hänestä tuli vuonna 1980. Väinö Linna esiintyi viimeisen kerran julkisuudessa joulukuussa vuonna 1990. Tuolloin hän osallistui juhlallisuuksiin 70-vuotispäivänsä kunniaksi. Linna sai uransa aikana useita kirjallisuuspalkintoja ja hänestä tuli Suomessa merkittävä kulttuurivaikuttaja, jonka mielipiteitä kuunneltiin. Aleksis Kiven ohella Linna on Suomen todellinen kansalliskirjailija ja hänen teoksistaan on tullut osa kansakunnan muistia.

Mika Waltari oli äärimmäisen monipuolinen ja tuottelias tuntojen kuvaaja

Mika Waltari, (1908 – 1979) on tunnetuin suomalaiskirjailija maailmalla ja hänen kuuluisin teoksensa, Sinuhe egyptiläinen, on Suomen historian eniten käännetty kaunokirjallinen teos. Mika Waltari syntyi Mikkelissä, mutta muutti perheineen Helsinkiin 5-vuotiaana. Waltari opiskeli yliopistossa teologiaa ja valmistui ennätysajassa filosofian kandidaatiksi, aineinaan filosofia, estetiikka ja kansantalous. Hän opiskeli myös Pariisin yliopistossa. Waltari oli naimisissa Marjatta Luukkosen kanssa ja heidän tyttärensä Satu Waltari valitsi myös kirjailijan ammatin.

Runoja, kauhua ja pienoisromaaneja

Waltari oli kirjailijana erittäin tuottelias. Hänen kirjailijanuransa alkoi 17-vuotiaana uskonnollisella kertomuksella, jonka hän kirjoitti Merimieslähetysseuran tilauksesta. Hän julkaisi tämän jälkeen myös runokokoelman sekä vuonna 1926 kauhunovellien kokoelman Kuolleen silmät, jonka hän kirjoitti salanimellä Kristian Korppi. Waltarin läpimurto oli kuitenkin vuonna 1928 ilmestynyt esikoisromaani Suuri illusioni, jonka hän viimeisteli romaanin tapahtumapaikalla Pariisissa.

Vuonna 1929 Waltari teki matkan Konstantinnopoliin ja matkan kokemuksista syntyi kirja Yksinäisen miehen juna. Armeijassa ollessaan Waltari kirjoitti isänmaallista paatosta tulvivan raportin Siellä missä miehiä tehdään, joka oli vastine Pentti Haanpään armeijaa arvostelevalle novellikokoelmalle Kenttä ja kasarmi. Waltarin asenteisiin ja kirjoituksiin vaikuttivat merkittävästi 1930-luvun poliittiset tapahtumat ja sodan merkit. 1930-luvun alkupuolella Waltari kirjoitti Helsinki-trilogian Mies ja haave (1933), Sielu ja liekki (1934) ja Palava nuoruus (1935), jossa hän esitteli kristinuskoon pohjautuvaa näkemystään sukupolvien ketjusta. Tuolloin kirjallisuuskriittisessä keskustelussa suosittiin kuitenkin ennen kaikkea työläiskirjallisuutta ja Waltarin teokset herättivät runsaasti keskustelua ja arvostelua.

Kauaa ei Waltarin tarvinnut kuitenkaan arvostuksen puutteesta kärsiä, sillä jo vuonna 1937 hänen teoksensa Vieras mies tuli taloon voitti WSOY:n pienoisromaanikilpailun. Kaksi vuotta myöhemmin Waltari voitti pohjoismaisen salapoliisiromaanikilpailun Suomen osuuden teoksellaan Kuka murhasi rouva Skrofin?. Tarina jatkui teoksessa Komisario Palmun erehdys (1940) ja vielä elokuvakäsikirjoituksen muodossa ilmestyneessä teoksessa Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962). Vaikuttikin siltä, että pienoisromaani oli kirjallisuuden muotona Waltarin ominta lajia. Useat hänen pienoisromaaneista on koottu kahteen kokoelmaan Kuun maisema (1953) ja Koiranheisipuu (1961).

Sota- ja matkakokemukset näkyivät Waltarin teoksissa

Sodan aikana 1939 – 1944 Waltari toimi Valtion Tiedoituslaitoksen kirjoittajana, raportoiden sotaponnisteluista ja kirjoittaen pääkirjoituksia, novelleja, reportaaseja, tietokirjoja, romaaneja, elokuvakäsikirjoituksia, näytelmiä, kuunnelmia ja pakinoita. Työssään Waltari pääsi hyödyntämään Valtiollisen poliisin ja sotilastiedustelun salaisiksi luokiteltuja lähteitä ja näihin pohjautuen hän kuvaili suurvaltapoliittisia pyrkimyksiä teoksissa Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta (1941) ja Neuvostovakoilun varjossa (1942). Suomen tunnelmia hän kuvaili useissa historiallisissa romaaneissa kuten Kaarina Maununtytär (1942) ja Tanssi yli hautojen (1944). Romaaneilla oli myös tärkeä tehtävänsä Suomen kansan valmistelussa sodan jälkeiseen aikaan. Waltari kirjoitti kuuluisimman teoksensa, Sinuhe egyptiläisen keväällä ja kesällä 1945 ja sisällytti siihen mittavien taustatutkimustensa avulla hankitun tiedon, kokemukset maailmansodasta ja koko länsimaista sivilisaatiota kohdanneen henkisen romahduksen.

Waltari jatkoi historiallisten romaanien kirjoittamista ja tästä seurasivat veijariromaanit Mikael Karvajalka (1948) ja Mikael Hakim (1949), joissa kuvattiin eksoottista Turkkia. Teoksessaan Johannes Angelos Waltari kuvasi Konstantinopolin piirityksen tapahtumia 400 vuotta aiemmin ja tämä teos jäi Sinuhe egyptiläisen ohella elämään vaikuttavana historiallisena teoksena ja piirityksenaikaisena päiväkirjana.

Waltari hyödynsi useissa romaaneissaan omia matkakokemuksiaan. Vuonna 1948 ilmestynyt Lähdin Istanbuliin kuvailee Waltarin matkaa idän kaupunkiin ja sodanjälkeisen Euroopan tilannetta, hyödyntäen surumielistä huumoria. Useiden romaanien ja novellien lisäksi Waltari jatkoi tuotteliaana elokuva- ja teatterikäsikirjoitusten luojana. Hänen teatteriteksteistään tunnetuimpia ovat satiiriset komediat ja farssit Gabriel tule takaisin ja Omena putoaa. Tämän lisäksi Waltari on kirjoittanut runoja Kieku ja Kaiku – sarjakuviin. Waltarin teoksista otetaan edelleen jatkuvasti uusia painoksia sekä Suomessa että ulkomailla.

Äänikirjat sopivat moneen eri tilanteeseen

Äänikirjat ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan ihmisäänellä luettuja tallenteita kirjoitetusta tekstistä. Niitä voi kuunnella yleensä ainakin tietokoneella, puhelimella tai tabletilla. Kirjastoista voi lainata äänikirjoja myös cd:n muodossa. Äänikirjoista voivat nauttia ihan kaikki, sillä se on erilainen ja hauska tapa tutustua tarinaan. Erityisesti niistä on apua ihmisille, joilla on näkövamma tai lukivaikeus tai lukeminen tuntuu muuten raskaalta tai liian hitaalta. Äänikirjoja hyödyntävät myös esim. kehitysvammaiset, keskittymisvaikeuksista kärsivät, CP-vammaiset tai lihassairauksia sairastavat. Äänikirjoista on paljon iloa sellaisillekin ihmisille, jotka lukevat mielellään kirjoja, mutta haluavat samalla tehdä jotain muuta. Äänikirja on mukava seuralainen esimerkiksi pitkillä automatkoilla, lenkillä tai vaikkapa ruokaa laittaessa. Äänikirjojen valikoimassa on mm. romaaneja, elämäkertoja, tietokirjallisuutta sekä lasten- ja nuorten kirjallisuutta. Tarjolla on myös selkokielisiä äänikirjoja, joiden kohdalla kirjan kieli ja sisältö on muokattu helposti ymmärrettävään muotoon. Myös joitain peruskoulun ja lukion oppikirjoja on mahdollista tilata äänikirjoina.

(lisää…)

Sarjakuvamaailman uudistaja Neil Gaiman

Englantilainen kirjailija ja sarjakuvakäsikirjoittaja Neil Gaiman, joka on tullut tunnetuksi erityisesti Sandman-sarjakuvastaan ja romaanistaan American Gods. Teoksistaan hän on saanut useita fantasiakirjallisuudelle myönnettäviä palkintoja, kuten World Fantasy Award, Darius Award sekä Hugo-, Nebule- ja Stoker-palkinnot. DC Comicsin julkaisema Sandman-sarjakuvasarja on 46. sijalla Entertainment Weeklyn kokoamalla listalla The best reads from 1983 to 2008.  Sarjakuvan päähenkilö tunnetaan yleisimmin nimellä Dream ja hän on unen ja tarinankertomisen henkilöitymä. Useimmista muista DC:n sarjakuvista eroten Sandman ei liity supersankarimaailmaan, vaikka siinä nähdäänkin muutamia muista sarjakuvista tuttuja hahmoja vierailijoina. Sarjakuvan ensimmäiset osat luokitellaan kauhugenren alle, myöhemmin tarina kehittyy enemmän fantasian suuntaan. Sandmanissa on vaikutteita useista klassisista mytologioista, kuten kreikkalaisesta, egyptiläisestä ja skandinaavisesta mytologiasta. Muihin DC:n sarjakuviin verrattuna Sandman on suunnattu hieman vanhemmalle lukijakunnalle.

(lisää…)

Mestarikirjailija Stephen King jakaa oppejaan muillekin

Mestarikirjailija Stephen King jakaa oppejaan muillekin

Stephen King on kaikkien aikojen menestynein kauhukirjailija ja hänen teoksiaan on myyty jo yli 350 miljoonaa kappaletta. Lisäksi Kingin tuotantoon perustuen on tehty yli sata elokuvaa ja sarjaa. King on kirjoittanut romaanien lisäksi novelleja, pienoisromaaneja, käsikirjoituksia, esseitä ja sarjakuvia.

Bambi oli Kingin ensimmäinen kauhuelokuva

King on nauttinut itsekin pelottavista tarinoista jo lapsesta asti. King kertoo, että ensimmäinen elokuva jonka hän on lapsena nähnyt, oli Bambi. Hän koki tuolloin tarinan erittäin pelottavaksi, sillä Bambi joutuu erilaisiin uhkaaviin tilanteiseen ja elokuvan alussa menettää vielä emonsa. King kertoo kuitenkin samalla nauttineensa tarinasta.

Nykyään King ei omien sanojensa mukaan pelkää oikeastaan mitään, vaan prosessoi pelkonsa kirjoittamalla. Hän kertoo, ettei aktiivisten kirjoitusjaksojen aikana näe edes unia. Sen sijaan kirjoitustauoilla hän näkee paljon unia, joista osa on erittäin kummallisia.

Lapsuus äidin ja veljen kanssa

King kasvoi äitinsä ja vanhemman veljensä kanssa isän jätettyä perheen Stephenin ollessa kaksivuotias. Hän kertoo lapsuutensa olleen tästä huolimatta melko normaali. Lapsena hänellä oli vilkas mielikuvitus ja hän näki toisinaan myös painajaisia. Hän luki innokkaasti EC Comicsin kauhusarjakuvia ja kirjoitti myös itse tarinoita.

Vuonna 1966 King aloitti englannin kielen opinnot Mainen yliopistossa, jossa hän tapasi myös tulevan vaimonsa Tabithan. King ei löytänyt töitä heti yliopiston jälkeen ja köyhä nuori pari asui jonkin aikaa asuntovaunussa. Myöhemmin perheeseen syntyi kolme lasta, tytär Naomi ja pojat Joe ja Owen. Molemmista pojista tuli isänsä jalanjäljissä kirjailijoita. Tosin Joe käyttää isästään erottuakseen kirjailijana nimeä Joe Hill.

Kirjoittamista ja opettamista

Kingin ensimmäinen romaani, Carrie, julkaistiin vuonna 1974. Carrie kertoo koulukiusatusta teinitytöstä, jolla on telekineettisiä kykyjä. Tästä alkoi Kingin ura maailmankuuluna kauhukirjailijana. Lopullisen läpimurtonsa hän teki Hohto-romaanillaan vuonna 1977.

Kirjoittamisen ohella King on toiminut vuodesta 1978 luovan kirjoittamisen opettajana Mainen yliopistossa. Hän on jakanut vinkkejään kirjailijaksi haluaville myös kirjoitusoppaan muodossa. Kirjoittamisesta – muistelma leipätyöstä (2006) on saavuttanutkin suuren suosion.

Luovaa kirjoittamista ja muistelmia

Kingin kirjoitusopas on itseasiassa puoliksi muistelmateos, joka tekee siitä kiinnostavaa luettavaa myös niille, jotka eivät suoraan kuvittele itseään kirjailijanuralle. Kirjassa King muistelee lapsuuttaan, nuoruuttaan, bändiaikojaan, työskentelyään pesulassa, sitä kuinka hän tapasi vaimonsa yliopiston kirjastossa ja sitä, miltä ensimmäinen humala tuntui. Muistelmapätkien välissä hän kutienkin kertoo myös kirjoittamisestaan ja siitä, kuinka suuri palo hänellä on aina kirjoittamista kohtaan ollut.

Luovaa kirjoittamista ja muistelmiaKingin tie kohti päätoimista kirjailijanuraa ei ollut vailla käänteitä ja oppaassa hän kertoo avoimesti esimerkiksi päätoimittajuuksista koulun lehdessä, jotka johtivat lopulta vaikeuksiin, hankalasti sujunutta novellien myyntiä sekä sitä, miten hänen ensimmäinen oikea romaaninsa lopulta syntyi. Tässäkin oli merkittävä rooli hänen vaimollaan, sillä King itse oli käsikirjoitukseensa kyllästyneenä heittänyt koko tarinan jo paperikoriin, josta Tabitha sen myöhemmin löysi.

King jakaa auliisti neuvoja kirjailijaksi aikoville

Kingin kertomukset omasta elämästään käydään läpi leppoisaan sävyyn, mutta kirjoittamisen ohjeissaan hän ottaa selvästi tiukemman sävyn. Hän kannustaa jokaista kirjailijaksi aikovaa ennen kaikkea lukemaan ja kirjoittamaan paljon. Tässä ei Kingin mukaan ole mitään oikotietä. King itse kertoo edelleen lukevansa 70-80 kirjaa vuodessa.

King jakaa auliisti neuvoja kirjailijaksi aikovilleKing kertoo myös varsin yksityiskohtaisesti, mitkä menetelmät ovat auttaneet häntä tuottamaan hyvää tekstiä. Hän paljastaa, minkälaisissa olosuhteissa itse kirjoittaa, suositteleeko hän käsikirjoituksen luettamista ulkopuolisilla vai ei ja kuuluuko Kingin mielestä kirjoittajan hyödyntää oman elämänsä tapahtumia kirjoissaan. Useampia kirjoitusoppaita lukeneille tai jo pidempään kirjoittaneille osa neuvoista on varmasti tuttuja jo entuudestaan, mutta muistuttamisesta ei varmasti ole haittaa.

Oppaan King on aito ja vaatimaton

Kirjoitusoppaaseen tuo tiettyä painoarvoa se, että Kingin teoksia on julkaistu niin valtava määrä vuosien varrella. Hän luultavasti tietää mistä puhuu. King kuitenkin kirjoittaa neuvojaan vilpittömän innostavasti, eikä sorru kerskailemaan omalla menestyksellään. Toki hän varoittaa kirjailijaksi haluavia myös siitä, että ura on vaikea ja ennalta-arvaamaton. Pilvilinnoja ei kannata rakentaa.

Oppaan King on aito ja vaatimaton

Ehkä hieman yllättävä paljastus kirjassa on se, ettei King juurikaan suunnittele kirjojensa juonta etukäteen. Sen sijaan hän heittäytyy tarinan vietäväksi ja keksii uusia käänteitä sen edetessä. King uskoo, että tämän tekniikan myötä tarina pysyy kiinnostavana myös lukijoille. Hän ei murehdi siitä, miten tarina tulee loppumaan, sillä hän ei koe, että kaiken pitäisi muutenkaan olla hallinnassa koko ajan. King muistuttaa, että enemmin tai myöhemmin tarina joka tapauksessa johtaa jonnekin.

Kirjailijan ammatti vaatii omistautumista, rohkeutta ja historian tuntemusta

Miten kirjailijaksi Kingin mukaan sitten tullaan? Nämä selkeät ohjeet teoksesta ainakin on löydettävissä. Mikäli haluat kirjailijaksi, ei silloin tällöin kirjoittaminen riitä. Kirjoittamiselle täytyy omistaa päivässä 4-6 tuntia, jotta siinä kehittyy ja tarina syntyy. Myös kieliopin kanssa on syytä olla tarkkana. Sääntöjä voi rikkoa vasta, kun ne ensin osaa.

King kannustaa kirjoittajia kokeilemaan myös uusia asioita. Ideana on, että jos haluat kehittyä kertojana, sinun täytyy jollain tavalla kasvaa myös ihmisenä ja uudet kokemukset ovat tehokas tapa avartaa mieltä. King muistuttaa, ettet voi kirjoittaa hahmosta, joka tuntee intohimoa esimerkiksi pelaamista tai metsästystä kohtaan, jos et itse tiedä metsästyksestä edes perusteita tai ymmärrä logiikkaa, jolla peli toimii. Jos taas kirjoitat päähenkilöillesi vain itsellesi tuttuja kokemuksia, jää hahmovalikoima melko laihaksi. Kingin innostamana uppouduin muutama kuukausi sitten uudella tarmolla päähenkilöni maailmaan ja aloin keksiä hänelle uusia harrastuksia, kokeilemalla itse erilaisia strategiapelejä ja oppien samalla uutta. Huomasin, että tämä auttoi samalla minua keskittymään kirjoittamiseen, joten päätin tehdä saman uudelleen viime viikolla toisen novellini kanssa ja kokeilin jälleen jotain uutta. Käytännönläheiset ohjeet siis todella toimivat.