Äänikirjat sopivat moneen eri tilanteeseen

Äänikirjat ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan ihmisäänellä luettuja tallenteita kirjoitetusta tekstistä. Niitä voi kuunnella yleensä ainakin tietokoneella, puhelimella tai tabletilla. Kirjastoista voi lainata äänikirjoja myös cd:n muodossa. Äänikirjoista voivat nauttia ihan kaikki, sillä se on erilainen ja hauska tapa tutustua tarinaan. Erityisesti niistä on apua ihmisille, joilla on näkövamma tai lukivaikeus tai lukeminen tuntuu muuten raskaalta tai liian hitaalta. Äänikirjoja hyödyntävät myös esim. kehitysvammaiset, keskittymisvaikeuksista kärsivät, CP-vammaiset tai lihassairauksia sairastavat. Äänikirjoista on paljon iloa sellaisillekin ihmisille, jotka lukevat mielellään kirjoja, mutta haluavat samalla tehdä jotain muuta. Äänikirja on mukava seuralainen esimerkiksi pitkillä automatkoilla, lenkillä tai vaikkapa ruokaa laittaessa. Äänikirjojen valikoimassa on mm. romaaneja, elämäkertoja, tietokirjallisuutta sekä lasten- ja nuorten kirjallisuutta. Tarjolla on myös selkokielisiä äänikirjoja, joiden kohdalla kirjan kieli ja sisältö on muokattu helposti ymmärrettävään muotoon. Myös joitain peruskoulun ja lukion oppikirjoja on mahdollista tilata äänikirjoina.

(lisää…)

Sarjakuvamaailman uudistaja Neil Gaiman

Englantilainen kirjailija ja sarjakuvakäsikirjoittaja Neil Gaiman, joka on tullut tunnetuksi erityisesti Sandman-sarjakuvastaan ja romaanistaan American Gods. Teoksistaan hän on saanut useita fantasiakirjallisuudelle myönnettäviä palkintoja, kuten World Fantasy Award, Darius Award sekä Hugo-, Nebule- ja Stoker-palkinnot. DC Comicsin julkaisema Sandman-sarjakuvasarja on 46. sijalla Entertainment Weeklyn kokoamalla listalla The best reads from 1983 to 2008.  Sarjakuvan päähenkilö tunnetaan yleisimmin nimellä Dream ja hän on unen ja tarinankertomisen henkilöitymä. Useimmista muista DC:n sarjakuvista eroten Sandman ei liity supersankarimaailmaan, vaikka siinä nähdäänkin muutamia muista sarjakuvista tuttuja hahmoja vierailijoina. Sarjakuvan ensimmäiset osat luokitellaan kauhugenren alle, myöhemmin tarina kehittyy enemmän fantasian suuntaan. Sandmanissa on vaikutteita useista klassisista mytologioista, kuten kreikkalaisesta, egyptiläisestä ja skandinaavisesta mytologiasta. Muihin DC:n sarjakuviin verrattuna Sandman on suunnattu hieman vanhemmalle lukijakunnalle.

(lisää…)

Mestarikirjailija Stephen King jakaa oppejaan muillekin

Mestarikirjailija Stephen King jakaa oppejaan muillekin

Stephen King on kaikkien aikojen menestynein kauhukirjailija ja hänen teoksiaan on myyty jo yli 350 miljoonaa kappaletta. Lisäksi Kingin tuotantoon perustuen on tehty yli sata elokuvaa ja sarjaa. King on kirjoittanut romaanien lisäksi novelleja, pienoisromaaneja, käsikirjoituksia, esseitä ja sarjakuvia.

Bambi oli Kingin ensimmäinen kauhuelokuva

King on nauttinut itsekin pelottavista tarinoista jo lapsesta asti. King kertoo, että ensimmäinen elokuva jonka hän on lapsena nähnyt, oli Bambi. Hän koki tuolloin tarinan erittäin pelottavaksi, sillä Bambi joutuu erilaisiin uhkaaviin tilanteiseen ja elokuvan alussa menettää vielä emonsa. King kertoo kuitenkin samalla nauttineensa tarinasta.

Nykyään King ei omien sanojensa mukaan pelkää oikeastaan mitään, vaan prosessoi pelkonsa kirjoittamalla. Hän kertoo, ettei aktiivisten kirjoitusjaksojen aikana näe edes unia. Sen sijaan kirjoitustauoilla hän näkee paljon unia, joista osa on erittäin kummallisia.

Lapsuus äidin ja veljen kanssa

King kasvoi äitinsä ja vanhemman veljensä kanssa isän jätettyä perheen Stephenin ollessa kaksivuotias. Hän kertoo lapsuutensa olleen tästä huolimatta melko normaali. Lapsena hänellä oli vilkas mielikuvitus ja hän näki toisinaan myös painajaisia. Hän luki innokkaasti EC Comicsin kauhusarjakuvia ja kirjoitti myös itse tarinoita.

Vuonna 1966 King aloitti englannin kielen opinnot Mainen yliopistossa, jossa hän tapasi myös tulevan vaimonsa Tabithan. King ei löytänyt töitä heti yliopiston jälkeen ja köyhä nuori pari asui jonkin aikaa asuntovaunussa. Myöhemmin perheeseen syntyi kolme lasta, tytär Naomi ja pojat Joe ja Owen. Molemmista pojista tuli isänsä jalanjäljissä kirjailijoita. Tosin Joe käyttää isästään erottuakseen kirjailijana nimeä Joe Hill.

Kirjoittamista ja opettamista

Kingin ensimmäinen romaani, Carrie, julkaistiin vuonna 1974. Carrie kertoo koulukiusatusta teinitytöstä, jolla on telekineettisiä kykyjä. Tästä alkoi Kingin ura maailmankuuluna kauhukirjailijana. Lopullisen läpimurtonsa hän teki Hohto-romaanillaan vuonna 1977.

Kirjoittamisen ohella King on toiminut vuodesta 1978 luovan kirjoittamisen opettajana Mainen yliopistossa. Hän on jakanut vinkkejään kirjailijaksi haluaville myös kirjoitusoppaan muodossa. Kirjoittamisesta – muistelma leipätyöstä (2006) on saavuttanutkin suuren suosion.

Luovaa kirjoittamista ja muistelmia

Kingin kirjoitusopas on itseasiassa puoliksi muistelmateos, joka tekee siitä kiinnostavaa luettavaa myös niille, jotka eivät suoraan kuvittele itseään kirjailijanuralle. Kirjassa King muistelee lapsuuttaan, nuoruuttaan, bändiaikojaan, työskentelyään pesulassa, sitä kuinka hän tapasi vaimonsa yliopiston kirjastossa ja sitä, miltä ensimmäinen humala tuntui. Muistelmapätkien välissä hän kutienkin kertoo myös kirjoittamisestaan ja siitä, kuinka suuri palo hänellä on aina kirjoittamista kohtaan ollut.

Luovaa kirjoittamista ja muistelmiaKingin tie kohti päätoimista kirjailijanuraa ei ollut vailla käänteitä ja oppaassa hän kertoo avoimesti esimerkiksi päätoimittajuuksista koulun lehdessä, jotka johtivat lopulta vaikeuksiin, hankalasti sujunutta novellien myyntiä sekä sitä, miten hänen ensimmäinen oikea romaaninsa lopulta syntyi. Tässäkin oli merkittävä rooli hänen vaimollaan, sillä King itse oli käsikirjoitukseensa kyllästyneenä heittänyt koko tarinan jo paperikoriin, josta Tabitha sen myöhemmin löysi.

King jakaa auliisti neuvoja kirjailijaksi aikoville

Kingin kertomukset omasta elämästään käydään läpi leppoisaan sävyyn, mutta kirjoittamisen ohjeissaan hän ottaa selvästi tiukemman sävyn. Hän kannustaa jokaista kirjailijaksi aikovaa ennen kaikkea lukemaan ja kirjoittamaan paljon. Tässä ei Kingin mukaan ole mitään oikotietä. King itse kertoo edelleen lukevansa 70-80 kirjaa vuodessa.

King jakaa auliisti neuvoja kirjailijaksi aikovilleKing kertoo myös varsin yksityiskohtaisesti, mitkä menetelmät ovat auttaneet häntä tuottamaan hyvää tekstiä. Hän paljastaa, minkälaisissa olosuhteissa itse kirjoittaa, suositteleeko hän käsikirjoituksen luettamista ulkopuolisilla vai ei ja kuuluuko Kingin mielestä kirjoittajan hyödyntää oman elämänsä tapahtumia kirjoissaan. Useampia kirjoitusoppaita lukeneille tai jo pidempään kirjoittaneille osa neuvoista on varmasti tuttuja jo entuudestaan, mutta muistuttamisesta ei varmasti ole haittaa.

Oppaan King on aito ja vaatimaton

Kirjoitusoppaaseen tuo tiettyä painoarvoa se, että Kingin teoksia on julkaistu niin valtava määrä vuosien varrella. Hän luultavasti tietää mistä puhuu. King kuitenkin kirjoittaa neuvojaan vilpittömän innostavasti, eikä sorru kerskailemaan omalla menestyksellään. Toki hän varoittaa kirjailijaksi haluavia myös siitä, että ura on vaikea ja ennalta-arvaamaton. Pilvilinnoja ei kannata rakentaa.

Oppaan King on aito ja vaatimaton

Ehkä hieman yllättävä paljastus kirjassa on se, ettei King juurikaan suunnittele kirjojensa juonta etukäteen. Sen sijaan hän heittäytyy tarinan vietäväksi ja keksii uusia käänteitä sen edetessä. King uskoo, että tämän tekniikan myötä tarina pysyy kiinnostavana myös lukijoille. Hän ei murehdi siitä, miten tarina tulee loppumaan, sillä hän ei koe, että kaiken pitäisi muutenkaan olla hallinnassa koko ajan. King muistuttaa, että enemmin tai myöhemmin tarina joka tapauksessa johtaa jonnekin.

Kirjailijan ammatti vaatii omistautumista, rohkeutta ja historian tuntemusta

Miten kirjailijaksi Kingin mukaan sitten tullaan? Nämä selkeät ohjeet teoksesta ainakin on löydettävissä. Mikäli haluat kirjailijaksi, ei silloin tällöin kirjoittaminen riitä. Kirjoittamiselle täytyy omistaa päivässä 4-6 tuntia, jotta siinä kehittyy ja tarina syntyy. Myös kieliopin kanssa on syytä olla tarkkana. Sääntöjä voi rikkoa vasta, kun ne ensin osaa.

King kannustaa kirjoittajia kokeilemaan myös uusia asioita. Ideana on, että jos haluat kehittyä kertojana, sinun täytyy jollain tavalla kasvaa myös ihmisenä ja uudet kokemukset ovat tehokas tapa avartaa mieltä. King muistuttaa, ettet voi kirjoittaa hahmosta, joka tuntee intohimoa esimerkiksi pelaamista tai metsästystä kohtaan, jos et itse tiedä metsästyksestä edes perusteita tai ymmärrä logiikkaa, jolla peli toimii. Jos taas kirjoitat päähenkilöillesi vain itsellesi tuttuja kokemuksia, jää hahmovalikoima melko laihaksi. Kingin innostamana uppouduin muutama kuukausi sitten uudella tarmolla päähenkilöni maailmaan ja aloin keksiä hänelle uusia harrastuksia, kokeilemalla itse erilaisia strategiapelejä ja oppien samalla uutta. Huomasin, että tämä auttoi samalla minua keskittymään kirjoittamiseen, joten päätin tehdä saman uudelleen viime viikolla toisen novellini kanssa ja kokeilin jälleen jotain uutta. Käytännönläheiset ohjeet siis todella toimivat.

 

Suomi sai uuden kiinnostavan dekkaristin

Helsinkiläisen Max Seeckin syksyllä ilmestynyt esikoisteos Hammurabin enkelit on saanut erittäin lämpimän vastaanoton sekä Suomessa että maailmalla ja Seeckiä tituleerataan jo yleisesti Suomen dekkaritaivaan uudeksi tähdeksi. Kirjastojen varausjonot ovat edelleen pitkät ja Seeck on kuuma nimi some-keskusteluissa. Esikoisteoksen teksti on sujuvaa ja koukuttaa lukijansa nopeasti. Aluksi vaikuttaa, että henkilögalleria on liiankin monimutkainen, varsinkin kun tapahtumia seurataan ainakin Eduskunnassa, Suomen suurlähetystössä Zagrebissa, ympäri Kroatiaa ja Balkania. Pian kuitenkin selviää, että päähenkilöitä on loppujen lopuksi vain muutama ja heidätkin esitellään yksitellen, näin tarinassa pysyy mukana ja lukeminen on sujuvaa. Teemoina kirjassa toimivat koston oikeutus ja se, kuinka vihan kierre ruokkii jatkuvasti itseään. Päähenkilökään ei ole mitenkään puhtoinen. Seeck kirjoitti kirjaansa kolmen vuoden ajan päätyönsä ohella. Hän opiskeli kauppatieteitä Tallinnassa ja MBA-tutkinnon Zürichissa ja perusti vuonna 2010 opiskelukavereidensa kanssa oman markkinointi- ja myyntialan yrityksen.

Kirjassa seurataan puolustusvoimien erityisasiantuntijaa, entistä YK-sotilasta Daniel Kuismaa, joka matkustaa Kroatiaan selvittämään Suomen suurlähetystön kadonneen työntekijän, Jare Westerlundin mysteeriä. Paikalle saapuessaan Kuisma huomaa, että asiaa on tutkittu huolimattomasti ja matkan varrella on tehty virheitä. Kuisma saa työparikseen ulkoministeriön virkamiehen Annika Lehdon ja paikallisen poliisin Josip Buvinan ja yhdessä kolmikko alkaa selvittää, mitä Westerlundille on oikein tapahtunut. Jännittävä tarina etenee vauhdikkaasti ja matkalla riittää yllätyksiä. Päähenkilöt joutuvat miettimään tarkoin kehen voivat luottaa. Kirjassa on Kuisman osalta myös kuvauksia menneisyydestä, sillä Bosnian sota kosketti häntä läheisesti. Jugoslavian sodan kautta Seeck pääseekin oivallisesti tunkeutumaan ihmisen pahuuteen ja tuo sen myös aivan lukijan kasvoihin kiinni. Tarinaan liittyy myös rahanpesua, sotarikoksia ja tietenkin myös jännitysromaaneihin väistämättä tarvittava romanttinen sivujuoni. Ylistetyn esikoisteoksen heikkona kohtana onkin pidetty lähinnä kapeaa naiskuvaa. Annika Lehtoa kuvataan kauniiksi, siroksi ja herkäksi ja hän puhkeaakin pettymyksestä itkuun Kuisman osoittaessa häntä kohtaan epäluottamusta. Ollakseen yksi kirjan keskeisistä toimijoista jää hänen hahmonsa melko kapeaksi. Muutoin kirja pysyy kyllä mainiosti koossa, eikä Seeck kompuroi missään vaiheessa äärimmäisen kunnianhimoisesta juonesta huolimatta.

Seeck kertoo olleensa kiinnostunut kirjoittamisesta jo kouluaikoina, mutta olleensa levoton oppilas. Hän muistaa lukioaikaisen äidinkielenopettajansa suositelleen pojalle mafiatarinoiden kirjoittamista, mutta tuolloin Seeck ei innostunut ajatuksesta. Jonnekin ajatus jäi kuitenkin kytemään. Kolme vuotta sitten Seeck lomaili tyttöystävänsä kanssa Kroatiassa ja Bosniassa ja kyllästyi istumaan auringossa. Sen sijana hän ilmoitti siirtyvänsä huoneeseen kirjoittamaan ja muutamassa päivässä hän kirjoitti ensimmäiset kymmenen liuskaa esikoiskirjaansa varten. Hän luetutti tekstiä ystävillään ja sai innostuneen vastaanoton, kannustaen häntä jatkamaan tarinaa. Seeck kertoo nauttineensa itse erityisesti Stieg Larsonin, Jo Nesbon ja Dan Brownin teoksista ja päättäneensä yrittää kirjoittaa jotain yhtä mukaansa tempaavaa. Nyt hän kuvailee päätöstä elämänsä parhaaksi. Päivätöissä käynyt Seeck kirjoitti kirjaansa lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin. Hän kertoo keskittyneensä jännityksen ja mysteerin luomisen lisäksi henkilöhahmojen kehittämiseen, sillä hän halusi tehdä heistä mahdollisimman monipuolisia. Seeck kertoo saaneensa paljon apua lähipiiristään sekä kirjoittamiseen kannustamisessa että faktojen tarkistamisessa. Esikoisteoksen kirjoittaminen ei ollut kuitenkaan aina helppoa ja kolmen vuoden kirjoittamisen jälkeen ja Seeck piti hommasta yhdeksän kuukauden tauon. Epävarmuus siitä, saisiko hän koskaan kustannussopimusta alkoi vaivata kirjailijaa. Kustannussopimus kuitenkin syntyi Tammen kanssa ja tämä oli suuri helpotus. Seeck kertoo pohtivansa jo seuraavan kirjansa teemoja, mutta ei haaveile kokopäiväisesti kirjailijanurasta. Hän kertoo tarvitsevansa ympärilleen muita ihmisiä ja haluavansa toisinaan ajatella jotain ihan muuta. Kirjoittamista hän aikoo kuitenkin jatkaa.

L.M. Montgomery ihastuttaa edelleen

Anna-kirjat ovat erottamaton osa omaa nuoruuttani ja kolahtaneet ilmeisesti myös suurelle osalle eri sukupolvien tyttöjä. Kaksi viimeistä osaa, Anna opettajana ja Annan perhe, on suomennettu vasta 2000-luvulla, mutta muista kirjoista on saanut nauttia jo muutaman kymmenen vuotta. Sarjan ensimmäinen kirja, Annan nuoruusvuodet (Anne of Green Gables) ilmestyi englanniksi vuonna 1908, mutta orvoksi jääneen Anna-tytön tarina koskettaa edelleen ja erityisesti ensimmäinen kirja onnistuu säilyttämään erittäin raikkaan otteen läpi tarinan. Annan unelmavuodet (Anne of the Island, 1915) kertoo jo yliopistoikään kasvaneen Annan opiskeluajoista ja kumman tutulta vaikuttavat opiskelija-asuntolan henkilöhahmot myös 2000-luvulla. Jokaisen kirjan osan myötä lukija pääsee syvemmälle Annan elämään, aina lapsuudesta perhe-elämään asti. Anna opettajana ja Annan perhe on kirjoitettu sarjan jatkoksi kustantajan pyynnöstä ja ne ovat muodoltaan episodimaisempia, koostuen lähinnä Annan kirjeistä kotiin ja ystävilleen.

Anna-sarjan luoja Lucy Maud Montgomery (1874-1942) eli loppuelämänsä Torontossa, Kanadassa. Hän kuitenkin syntyi Prinssi Edwardin saarella, Cliftonissa jossa Annankin tarina alkaa. Montgomery äiti kuoli tuberkuloosiin Montgomeryn ollessa ainoastaan kaksivuotias ja lapsi jäi isovanhempiensa hoidettavaksi. L.M. Montgomery oli intohimoinen lukija jo nuorena ja kirjoitti jo varhain myös omia tekstejään. Hän sai ensimmäisen runonsa julkaistua 15-vuotiaana. Paljon samalla tavoin kun Anna Montgomery kouluttautui opettajaksi Dalhousen yliopistossa Halifaxissa ja opetti lapsia Prinssi Edwardin saarella. Opettamisen lisäksi Montgomery työskenteli myös sanomalehdissä. Ensimmäinen Anna-kirja julkaistiin vuonna 1908 jolloin Montgomery oli 34-vuotias. Hän oli joutunut palaamaan Cavendishiin isoäitinsä huonon terveydentilan takia ja näin sai alkunsa Anna-sarja.

Montgomery oli elämässään kihloissa muutaman kerran ennen kuin hän tapasi tulevan aviomiehensä Ewan McDonaldin. Nuori pari kihlautui salassa muilta vuonna 1906 ja meni naimisiin vuonna 1911, kun Montgomeryn isoäiti menehtyi. Montgomery oli tuolloin 36-vuotias. Pastori sai työpaikan Ontariosta ja pariskunta joutui jättämään Montgomerylle rakkaan Prinssi Edwardin saaren taakseen. Pariskunta sai kolme poikaa, joista yksi menehtyi jo syntymävuonnaan. Ewan McDonald sairastui jo avioliiton alkuaikoina vakavaan masennukseen ja tämä vaikutti vahvasti myös Montgomeryyn. Erityisesti 1930-luvun lopulla Montgomery alkoi todella kärsiä uupumuksesta, sillä aviomiehen sairauden lisäksi huolena olivat laman myötä ilmaantuneet taloudelliset ongelmat ja hänen omakin terveytensä oli alkanut reistailla. Montgomery kuoli ennen aviomiestään vuonna 1942 ja kuolinsyyn uskottiin pitkään olleen vakava sydänsairaus. Montgomeryn pojantytär Kate Macdonald Butler kertoi vasta vuonna 2008, että hänen isoäitinsä oli ottanut yliannostuksen lääkkeitä.

Anna-sarjan alku ei ollut helppo, sillä Montgomery ei ollut löytää kustantajaa sarjan ensimmäiselle osalle. Kirja valmistui jo vuonna 1905, mutta kustantajien innostumattomuuden takia hän luovutti julkaisuhaaveistaan ja laittoi kirjan säilöön kolmeksi vuodeksi. Lopulta The Page Company of Boston suostui julkaisemaan kirjan ja Anna-sarja lähti lentoon. Punatukkaisesta, pisamanaamaisesta orpotytöstä tuli kaikkien suosikki ja Anna-kirjat saivat innostuneen vastaanoton. Myöhemmin kirjasarjan kirjoja on käännetty yli 40 kielelle. Anna-sarjan ensimmäinen osa Annan nuoruusvuodet käännettiin ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 1920.

Montgomeryn uraan mahtui yli 20 romaanin kirjoittaminen ja kaksi novellikokoelmaa. Anna-sarjan lisäksi Montgomery loi tunnelmaltaan huomattavasti synkemmän nuorten kirjasarjan Pieni runotyttö, joka kertoi toisen orpotytön, Emilian, tarinan. Lisäksi myöhemmin koottiin yhteen Montgomeryn eri lehtiin kirjoittamia novelleja ja ne julkaistiin kymmenenä eri novellikokoelmana aiheen mukaan lajiteltuna. Prinssi Edwardin saarella on paljon turistikohteita, jotka liittyvät joko Anna-sarjaan tai L.M. Montgomeryn elämään. Kirjoista onkin luettavissa paljon Montgomeryn omia lapsuusmuistoja ja osa paikoista on tunnistettavia.

Muumit syntyivät sodan aiheuttamasta ahdistuksesta

Tove Jansson (1914-2001) tunnetaan parhaiten Muumien luojana, mutta hänen elämäänsä mahtui paljon muutakin. Hänen vanhempansa olivat taitelijoita, isä kuvanveistäjä Viktor Jansson ja äiti graafikko Signe Hammarsten Jansson. Toven oma intohimo oli maalaaminen ja hän halusikin tulla ennen kaikkea taidemaalariksi.

Taideopintonsa Jansson aloitti 16-vuotiaana Tukholmassa ja jatkoi niitä Helsingissä Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Hän kävi myös maalaamassa toisinaan Pariisissa, jossa hän oleskeli useampia pitkiä jaksoja. Matkojensa kautta Jansson tutustui 1900-luvun ranskalaiseen modernismiin ja vaikutteet näkyvät hänen taiteessaan. Jansson käytti taitavasti väriä ja viivaa. Hänen suurimpana innoituksenaan toimi Henri Matissen koulukunnan tunnetuksi tekemä aistillinen värimaalaus. 1930-luvulla Jansson kiinnostui surrealismista ja koristeellisista fantasiamaisemista, joista näkyy viittauksia myöhemmissä muumikuvituksissa. Jansson korosti maalauksissaan lempeää salaperäisyyttä ja paratiisin omaisuutta, jotka toimivat vastapainona joskus karullekin realismille ja modernismin rationaaliselle luonteelle.

Talvi- ja jatkosota toimivat muumien syntymän innoituksena. Sota sai Janssonin tuntemaan niin syvää masennusta, että hän halusi vastapainoksi kirjoittaa satuja. Sotaa ei päässyt pakoon, joten todellisuuden kauhuille täytyi itse luoda pakopaikka. Myöhemmin Janssonin mielikuvitusmaailmasta, Muumilaaksosta, tuli maailmankuulu. Muumitöiden ohella Jansson jatkoi maalaamista ja ikuisti maisemia mm. Helsingin keskustasta ja rannoilta. Kirjoitus- ja kuvitustöihin kului kuitenkin jatkuvasti enemmän aikaa ja 1950-luvulla muumikirjoilla ja -sarjakuvilla oli jo kymmeniä miljoonia lukijoita. Janssonin kaipuu maalaustelineiden ääreen ei kuitenkaan jättänyt häntä rauhaan. 1960-luvulla Janssonin maalauksissa näkyy sen ajan suosittu tyyli, informalismi. Maisemateokset saivat jäädä. Janssonin 1960-luvun teokset ovat suurelta osin abstrakteja tai asetelmia, joista hän maalasi pelkistyksiä.

Muumihahmoja Jansson alkoi luoda mielikuvituksessaan jo 1930-luvulla ja ensimmäinen muumipiirros ilmestyi ulkohuussin seinälle Janssonien kesäkodissa. Jansson käytti akvarelleissaan muumeja muistuttavia olentoja 1930-luvun alkupuolella. Muumi-nimitys hahmoille tuli Toven enon Einar Hammarstenin ehdottamana. Toven ollessa pieni ja hakiessa omin luvin ruokaa komerosta, hänen enonsa kertoi sisarentyttärelleen pelotukseksi kauhutarinoita ruokakaapissa asuvasta muumipeikosta. Muumien ensimmäiset versiot olivatkin mustia ja punasilmäisiä, eräänlaisia kauhuolentoja. Muumikirjoissa olentojen olemus muuttui valkoiseksi ja lempeäksi, niistä tuli ainoastaan ystävällisiä hahmoja. Ensimmäinen muumikirja ilmestyi vuonna 1945 ja oli nimeltään Muumit ja suuri tuhotulva. Teoksesta julkaistiin uusi painos 50 vuotta myöhemmin ja Jansson kirjoitti siihen uuden esipuheen, jossa hän selitti tuntemuksiaan muumien luomisen aikoihin. Jansson kertoo, että sotatalvena 1939 kuvien piirtäminen tuntui hyödyttömältä ja tarinat alkoivat virrata. Vaikka ensimmäinen muumikirja sai vain yhden arvostelun, oli se positiivinen. Jansson oli innoissaan uudesta aluevaltauksestaan ja alkoi heti kirjoittaa toista kirjaansa. Muumipeikko ja pyrstötähti ilmestyi syksyllä 1946. Myyntiluvut pysyivät edelleen matalina ja kustantamo ei halunnut julkaista enempää muumikirjoja.

Jansson oli kuitenkin innostunut kirjoittamisesta ja jatkoi kolmannen kirjansa parissa. Hän vei sen kilpailevalle kustantajalle ja Taikurin hattu julkaistiin syksyllä 1948. Teos sai ylistäviä arvosteluja Suomessa ja Ruotsissa ja tästä tuli Janssonin kirjallinen läpimurto. Teoksesta tehtiin saman tien käännös englanniksi nimellä Finn Family Moomintroll ja se ilmestyi vuonna 1950.

Muumipeikkoa pidetään Tove Janssonin alter egona ja Muumimamma taas viittaa kirjailijan omaan äitiin. Muumimaailmassa kaikista tärkein arvo on perhekeskeisyys ja toisista välittäminen. Muumitarinat eivät pyri kasvattamaan vaan kertovat enemmänkin pieniä oivalluksia elämästä ja maailman menosta. Muumit elävät boheemia elämää ystävällisessä ympäristössä. Muumitarinoiden synkkä hahmo, kukkulan muotoinen hehkuvasilmäinen Mörkö, on tulkittu pahuuden ja yksinäisyyden, joskus myös melankolian ilmentymäksi. Muumit eivät tuomitse omituisimpiakaan otuksia ja ottavat kaikki lämpimästi vastaan. Tarinoita rakastetaan ja luetaan edelleen ympäri maailmaa.

Johanna Sinisalo kirjoittaa Suomikummaa

Johanna Sinisalo (s. 1958 Sodankylässä) on maailmallakin menestynyt tamperelaistunut kirjailija ja käsikirjoittaja. Sinisalo siirtyi vapaaksi kirjailijaksi ja käsikirjoittajaksi vuonna 1997 ja työskenteli sitä ennen 15 vuotta mainosalalla, toimien osakkaana mainostoimistossa. Sinisalo on julkaissut yli 40 novellia. Lisäksi Sinisalo on tehnyt sarjakuvakäsikirjoituksia, radio- ja tv-käsikirjoituksia, kirja-arvosteluja, artikkeleita ja kahdeksan täyspitkää romaania. Sinisalo on opiskellut kirjallisuustiedettä ja teatterintutkimusta Tampereen yliopistossa. Sinisalo kirjoitti aktiivisesti jo mainosalalla työskennellessään ja hänet on äänestetty mm. 80-luvun parhaaksi suomalaiseksi scifi-novellistiksi.

(lisää…)

Emmi Itäranta sukeltaa spekulatiiviseen fiktioon kahdella kielellä

Emmi Elina Itäranta syntyi Tampereella vuonna 1976. Hän on opiskellut Tampereen yliopistossa teatterin ja draaman tutkimusta ja työskennellyt valmistumisensa jälkeen dramaturgina Ylellä. Lisäksi Itäranta on opiskellut Kentin yliopistossa luovaa kirjoittamista. Tällä hetkellä hän asuu Canterburyssa, Britanniassa.  Emmi Itäranta kirjoittaa teoksensa samaan aikaan sekä suomeksi että englanniksi. Hän on julkaissut kaksi kirjaa, jotka molemmat ovat lajityypiltään spekulaativista fiktiota.

(lisää…)

Saara Turunen antaa kirjassaan ja näytelmissään sukupolvelleen äänen

Saara Turunen (s. 1981) on suomalainen kirjailija, näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja. Hän on kotoisin Kontiolahdelta, mutta muutti Helsinkiin käymään Kallion lukiota ja itsenäistyi jo 16-vuotiaana. Lukion jälkeen Turunen opiskeli ammattikorkeakoulu Stadiassa käsikirjoittamista ja kävi katsomassa Teatterikorkeakoulun esityksiä, jotka saivat hänet ihastumaan teatteriin. Turunen opiskeli dramaturgiaa Teatterikorkeakoulussa, jonne hän pääsi vuonna 2003. Kaksi vuotta opinnoistaan Turunen suoritti Barcelonan Teatteri-instituutissa. Turunen kertoo tunteneensa itsensä lapsena yksinäiseksi, sillä hän rakasti kirjoja ja kaikki muut pienellä paikkakunnalla tuntuivat olevan kiinnostuneita ampumahiihdosta ja jääkiekosta.

(lisää…)