Mika Waltari oli äärimmäisen monipuolinen ja tuottelias tuntojen kuvaaja

Mika Waltari, (1908 – 1979) on tunnetuin suomalaiskirjailija maailmalla ja hänen kuuluisin teoksensa, Sinuhe egyptiläinen, on Suomen historian eniten käännetty kaunokirjallinen teos. Mika Waltari syntyi Mikkelissä, mutta muutti perheineen Helsinkiin 5-vuotiaana. Waltari opiskeli yliopistossa teologiaa ja valmistui ennätysajassa filosofian kandidaatiksi, aineinaan filosofia, estetiikka ja kansantalous. Hän opiskeli myös Pariisin yliopistossa. Waltari oli naimisissa Marjatta Luukkosen kanssa ja heidän tyttärensä Satu Waltari valitsi myös kirjailijan ammatin.

Runoja, kauhua ja pienoisromaaneja

Waltari oli kirjailijana erittäin tuottelias. Hänen kirjailijanuransa alkoi 17-vuotiaana uskonnollisella kertomuksella, jonka hän kirjoitti Merimieslähetysseuran tilauksesta. Hän julkaisi tämän jälkeen myös runokokoelman sekä vuonna 1926 kauhunovellien kokoelman Kuolleen silmät, jonka hän kirjoitti salanimellä Kristian Korppi. Waltarin läpimurto oli kuitenkin vuonna 1928 ilmestynyt esikoisromaani Suuri illusioni, jonka hän viimeisteli romaanin tapahtumapaikalla Pariisissa.

Vuonna 1929 Waltari teki matkan Konstantinnopoliin ja matkan kokemuksista syntyi kirja Yksinäisen miehen juna. Armeijassa ollessaan Waltari kirjoitti isänmaallista paatosta tulvivan raportin Siellä missä miehiä tehdään, joka oli vastine Pentti Haanpään armeijaa arvostelevalle novellikokoelmalle Kenttä ja kasarmi. Waltarin asenteisiin ja kirjoituksiin vaikuttivat merkittävästi 1930-luvun poliittiset tapahtumat ja sodan merkit. 1930-luvun alkupuolella Waltari kirjoitti Helsinki-trilogian Mies ja haave (1933), Sielu ja liekki (1934) ja Palava nuoruus (1935), jossa hän esitteli kristinuskoon pohjautuvaa näkemystään sukupolvien ketjusta. Tuolloin kirjallisuuskriittisessä keskustelussa suosittiin kuitenkin ennen kaikkea työläiskirjallisuutta ja Waltarin teokset herättivät runsaasti keskustelua ja arvostelua.

Kauaa ei Waltarin tarvinnut kuitenkaan arvostuksen puutteesta kärsiä, sillä jo vuonna 1937 hänen teoksensa Vieras mies tuli taloon voitti WSOY:n pienoisromaanikilpailun. Kaksi vuotta myöhemmin Waltari voitti pohjoismaisen salapoliisiromaanikilpailun Suomen osuuden teoksellaan Kuka murhasi rouva Skrofin?. Tarina jatkui teoksessa Komisario Palmun erehdys (1940) ja vielä elokuvakäsikirjoituksen muodossa ilmestyneessä teoksessa Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962). Vaikuttikin siltä, että pienoisromaani oli kirjallisuuden muotona Waltarin ominta lajia. Useat hänen pienoisromaaneista on koottu kahteen kokoelmaan Kuun maisema (1953) ja Koiranheisipuu (1961).

Sota- ja matkakokemukset näkyivät Waltarin teoksissa

Sodan aikana 1939 – 1944 Waltari toimi Valtion Tiedoituslaitoksen kirjoittajana, raportoiden sotaponnisteluista ja kirjoittaen pääkirjoituksia, novelleja, reportaaseja, tietokirjoja, romaaneja, elokuvakäsikirjoituksia, näytelmiä, kuunnelmia ja pakinoita. Työssään Waltari pääsi hyödyntämään Valtiollisen poliisin ja sotilastiedustelun salaisiksi luokiteltuja lähteitä ja näihin pohjautuen hän kuvaili suurvaltapoliittisia pyrkimyksiä teoksissa Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta (1941) ja Neuvostovakoilun varjossa (1942). Suomen tunnelmia hän kuvaili useissa historiallisissa romaaneissa kuten Kaarina Maununtytär (1942) ja Tanssi yli hautojen (1944). Romaaneilla oli myös tärkeä tehtävänsä Suomen kansan valmistelussa sodan jälkeiseen aikaan. Waltari kirjoitti kuuluisimman teoksensa, Sinuhe egyptiläisen keväällä ja kesällä 1945 ja sisällytti siihen mittavien taustatutkimustensa avulla hankitun tiedon, kokemukset maailmansodasta ja koko länsimaista sivilisaatiota kohdanneen henkisen romahduksen.

Waltari jatkoi historiallisten romaanien kirjoittamista ja tästä seurasivat veijariromaanit Mikael Karvajalka (1948) ja Mikael Hakim (1949), joissa kuvattiin eksoottista Turkkia. Teoksessaan Johannes Angelos Waltari kuvasi Konstantinopolin piirityksen tapahtumia 400 vuotta aiemmin ja tämä teos jäi Sinuhe egyptiläisen ohella elämään vaikuttavana historiallisena teoksena ja piirityksenaikaisena päiväkirjana.

Waltari hyödynsi useissa romaaneissaan omia matkakokemuksiaan. Vuonna 1948 ilmestynyt Lähdin Istanbuliin kuvailee Waltarin matkaa idän kaupunkiin ja sodanjälkeisen Euroopan tilannetta, hyödyntäen surumielistä huumoria. Useiden romaanien ja novellien lisäksi Waltari jatkoi tuotteliaana elokuva- ja teatterikäsikirjoitusten luojana. Hänen teatteriteksteistään tunnetuimpia ovat satiiriset komediat ja farssit Gabriel tule takaisin ja Omena putoaa. Tämän lisäksi Waltari on kirjoittanut runoja Kieku ja Kaiku – sarjakuviin. Waltarin teoksista otetaan edelleen jatkuvasti uusia painoksia sekä Suomessa että ulkomailla.